Koirahiihto


Koirahiihtovuoro

Ruotasen latu: torstaisin klo 20-21 ja sunnuntaisin klo 20-21



KOIRAVUOROJEN SÄÄNNÖT:

1. Koira tulee olla aina kytkettynä hiihtoladulla ja parkkipaikoilla, ei milloinkaan irti.

2. Koira ei saa häiritä muita hiihtäjiä eikä muita koiria, vaan sen tulee osata ohittaa vastaantulijat asianmukaisesti kapeallakin ladulla. Aggressiivisen koiran kanssa ei voi lähteä yleiselle ladulle.

3. Koirien kanssa noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä, jotta ohitukset menevät sujuvasti. On hyvä varoittaa ohitettavaa jo kauempaa.

4. Koiran kanssa hiihdetään luisteluladulla, silloin koira ei aiheuta vahinkoa perinteisen ladulle.

5. Koirahiihtovuorollakaan ei koiran kanssa saa kävellä ladulla, vaan ohjaaja liikkuu suksilla.

6. Koira ei saa tehdä tarpeitaan ladulle, ja vahingon sattuessa jätökset on kerättävä ja tuotava pois.

7. Koira on kiinni ohjaajan vetovyössä joustavalla, n. 2-3 metriä pitkällä liinalla. Flexi ei sovellu hiihtoon, sillä flexin päässä riekkuvaa koiraa ohjaajan on mahdotonta hallita.

8. Muistetaan huomioida muut ladulla liikkujat ja toimitaan niin, että saadaan vuoroille jatkoa tulevinakin vuosina!